Kävin syysloman loppupuolella katsomassa Oopperan Kummituksen Suomen kansallisoopperassa. Oli hieman (eikä niin hiemankaan) jännittävä reissu, koska kävin pienellä reissullani yksin ja viimeksi olenkin käynyt Helsingissä 7 vuotta sitten äidin matkassa. Turhaanhan minä jännitin, koska kaikki meni ihan hyvin, vaikka todellakin oli pieni olo niin suuressa paikassa.
Sitten itse esityksestä; oli kyllä valehtelematta paras esitys mitä olen ikinä nähnyt. Suu loksahti kyllä kunnolla auki, kun näin minkälaisia lavastuksia ja efektejä esityksessä oli käytetty. Kattokruunun ”tippuessa” säikähdinkin niin kunnolla, että väliajalla käsi tärisi XD.
Varmaan näytti muista aika surulliselta, kun olin yksin pöydässä nauttimassa leivoksesta ja samppanjasta, mutta en antanut sen häiritä.
En olisi kuvitellut, että oikeasti itken esityksessä, koska olen kuitenkin katsonut Oopperan Kummituksen (ja lukenut alkuperäisen teoksen) niin monta kertaa, että muistan suunnilleen kaiken ulkoa. No, enhän minä herkkähipiäinen voinut olla itkemättä.
Muutenkin koin esityksen aikana sellaisia tunteita, joita en muista tunteneeni edes silloin, kun katsoin musikaalin ensimmäistä kertaa. Todellakin jäi mahtavat muistot, ja olen aivan varmasti menossa katsomaan muitakin esityksiä tulevaisuudessa :).